Elegan asentajan matkassa – näin keittiön asennus tapahtuu käytännössä

Elegan keittiöuudistus on helppo ja nopea tapa uusia keittiön ilme täysin. Osaavien ja kokeneiden asentajien toimesta keittiön uudistus käy käden käänteessä!
Tutustumme tarkemmin Etelä-Suomen alueella toimivan asentajan Mikko Anttilan matkassa Elegan keittiöuudistuksen vaiheisiin käytännössä. Suuntaamme päivän aikana Vantaalta Vuosaareen, jossa odottaa asiakkaan keittiön uudistus.
Asentajan varastolla valmistaudutaan päivän kohteeseen
Asentajan päivä alkaa aina Elegan varastolta. Etelä-Suomen alueen varasto sijaitsee keskeisellä paikalla Vantaalla. Asiakkaan tuotteet saapuvat Haapajärven tehtaalta varastolle, josta asentajat käyvät hakemassa päivän aikana asennettavat tuotteet.
– Teemme usein yhden keittiön -periaatteella, eli hyvin usein asennamme vain yhden keittiön päivässä. Sen verran isoja töitä nämä usein ovat, että enempää ei ehdi päivän aikana, Mikko kertoo.
Varastolla valmistellaan etukäteen keittiökalusteita niin, että asiakkaan keittiössä ei tarvitse tehdä esimerkiksi reikien porausta. Samalla varmistetaan, että tarvittavat työvälineet ovat matkassa mukana. Näin työt etenevät kohteessa Mikon mukaan sutjakkaasti.
– Koitamme tehdä varastolla mahdollisimman paljon etukäteen työvaiheita, ettei paikan päällä tule sotkua ja siivoamiseen mene ylimääräistä aikaa.
Tunnin valmistelun jälkeen kaikki alkaa olla valmista ja starttaamme nokkamme kohti asiakkaan keittiötä.
Kohteen lähtötiedot auttavat asentajaa hahmottamaan asennuskokonaisuuden
Mikko kertoo tulevan keittiön olevan tyypillinen uudistuskohde, johon vaihdetaan kaapinovet ja vetimet, laatikostot sekä niiden etulevyt ja mekanismit. Asentajalla on tiedot mitoista ja tarvittavista tuotteista, jonka avulla asennus hoituu näppärästi. Asunnon ikä ei Mikon mukaan kerro aina keittiön kunnosta.
– Keittiöllä ei ole mitään tiettyä ikämäärettä, jolloin pitäisi vaihtaa koko keittiön runko. Tämä riippuu paljon siitä, miten keittiötä on käytetty.
– Olen tehnyt pelkkiä kaapinoven asennuksia 50-luvulla rakennettuihin keittiörunkoihin, jotka ovat olleet täysin kunnossa. Kun taas voi olla tapauksia, joissa vain 20 vuotta vanha keittiön allaskaappi on kärsinyt kosteudesta, ja joudumme tehdä isompia korjauksia. Keittiön ikä ei siis aina kerro kaikkia, tuumaa Mikko.
Työnjako on Mikon mielestä selkeä suunnittelijoilla, mittamiehillä ja asentajilla. Kaikilla on oma roolinsa asiakkaan keittiön toteutuksessa. Elegan keittiösuunnittelija/myyntiedustaja tekee suunnitelman keittiötoteutuksesta, ja mittamies toteuttaa mitoitukset suunnitelman perusteella. Mittauksen jälkeen tuotteet siirtyvät valmistukseen. Asentajan vastuulla on tämän jälkeen toteuttaa itse käytännön työ – kalusteiden asennus asiakkaan keittiöön.
Perillä kohteessa – vanhojen purku ja kalusteiden kuljetus
Heti alkuun Mikko käy vanhojen keittiökalusteiden purkamisen kimppuun. Kohdekeittiö on pienehkö, läpikuljettava keittiö, jonka kaapinovet ja mekanismit ovat jääneet hiukan ajassa jälkeen.
Mikon kollega kuljettaa sillä välin uusia kalusteita asuntoon sekä samalla vanhoja kalusteovia ja laatikostoja pois asunnosta. Kohdekeittiöstä puretaan kaikki vanhat keittiön kaapinovet, laatikostot sekä niiden mekanismit. Keittiön ”mekanismit” olivat tässä tapauksessa erittäin vanhat, puiset rimat, joiden poistoon joudutaan käyttää apuna järeämpää työkalua.
– Näinkin pienessä keittiössä on yllättävän paljon purettavaa, Mikko huikkaa touhun keskeltä.
Elegan keittiöuudistukseen kuuluu aina vanhojen kalusteiden purku ja poiskuljetus sekä kierrätys. Etelä-Suomen alueella vanhat kalusteet toimitetaan polttolaitokselle, jonka jälkeen vanhoista kalusteista voidaan tuottaa lämpöenergiaa Vantaan Energialle.
Uusien kalusteiden asennus voi alkaa
Kun vanhat kalusteet saadaan pois jaloista, aloitetaan uusien asennus. Mikolla on selkeä järjestys, jossa työvaiheet tehdään. Ensimmäiseksi asennetaan kaapinovien saranat ja tarkistetaan, mihin kohtaan mitoittaja on merkinnyt kyseisen oven tulevan.
– Tässä keittiössä on panostettu selkeästi käytännöllisyyteen uusia ovia ja laatikostoja suunnitellessa. Isoon alakaapistoon asennetaan nimittäin ovien tilalle isot laatikot. Toimivilla mekanismeilla varustetut laatikot ovat huomattavasti käytännöllisemmät kuin ovet, huomauttaa Mikko.
Mittamies on merkinnyt erilliselle dokumentille suunnitellun keittiön ja ovien tai laatikostojen paikat, jolloin asentaja löytää kalusteille oikeat kohdat helposti ja nopeasti. Lisäksi keittiössä on liesituulettimen sijaan ilmanvaihtokanava, joka piilotetaan kalustelevyn taakse.
Ovien jälkeen Mikko käy laatikostojen mekanismien kimppuun. Kohteeseen asennetaan sulavasti avautuvat ja hiljaisesti sulkeutuvat mekanismit. Kun laatikosto on saatu paikoilleen, Mikko merkkaa sabluunalla etulevyyn jäljet kiinnitystä varten.
Viimeisenä on vuorossa vetimien asennus ja laatikostojen viimeistely. Vetimiä varten Mikko tekee reiät oviin ja laatikostoihin kyseiseen tarkoitukseen suunnatulla työkalulla. Tästä työvaiheesta aiheutuu hiukan puruja lattialle, mutta onneksi asentajan matkassa on aina imuri tätä varten. Laatikostoihin asennetaan lopuksi lasiseinät sekä Elegan logolaatat.
– Teemme tiiminä vauhdilla asennuksen. Nopeiten hoituvat tällaiset pienemmät kohteet, joissa uusitaan vain kaapinovet ja mekanismit, Mikko tuumaa.
Keittiön asennus on valmis tässä kohteessa noin neljässä tunnissa, jolloin aikaa jää vielä projektiluontoisten keittiöiden asennukseen toisessa kohteessa.
Keittiön viimeistely ja tarkastus – valmista tuli!
Lopuksi imuroidaan asennuksesta aiheutuneet purut. Asennusjälki tarkastetaan joko asiakkaan kanssa tai ilman. Asiakkaalle ilmoitetaan puhelinnumero, johon voivat olla tarpeen tullen yhteydessä.
Kun todetaan, että kaikki on valmista, voi asentaja poistua hyvillä mielin asiakkaan kodista kohti uusia uudistuksia!
Tutustu myös blogissamme Haapajärvellä sijaitsevan tehtaamme tarinaan.